maanantai 25. huhtikuuta 2016

Päivän positiivinen

Miten voikaan koirat saada niin hyvälle tuulelle? Ja vielä niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin yksi täydellinen luoksetulo?

Oltiin koko kääkkälauman voimin pitkällä metsälenkillä eilen. Kuljettiin yhteensä viiden kilometrin matka väillä pysähdellen leikkimään ja puuhailemaan. Bella oli suurimman osan matkaa vapaana ja Kicky ja Tuutikki reissusta vajaan kahden kilometrin pätkän. Koskaan ennen en ole ollut yksin koirien kanssa lenkillä, niin että olisivat olleet kaikki irti. Ja siitäkös se onnistumisen valtavan mahtava tunne syntyikin. Oli ihan mahtavaa kulkea hiljaisessa metsässä kolmen koiran kanssa, kun luotto otuksiin oli tosi korkealla ja sen kyllä ansaitsivat.

Käytiin Soidenlammen rannassa, jossa Bella ja Tuutikki leikkivät kahdestaan matalassa rantavedessä. Kicky ei veteen uskaltautunut, hienohelma kun on. Neiti sitten katseli turvallisesti kuivalla maalla, kun kaverit puuhaili. Onneksi on ihminen, jonka syliin voi tunkeutua!

Kun lähdettiin takaisin päin samaa polkua, päätti Bella heittää talviturkkinsa. Kuljettiin Kickyn ja Tuutikin kanssa kymmenisen metriä edellä, kun takaa kuuluu kunnon molskahdus. Käännyin tietysti katsomaan ja näin Bellan syvässä vesilammikossa polun vieressä. Raasu vissiin säikähti itsekin niin, että tuli pikkaasen lujaa pois vedestä! :D Kovaa sitä sitten piti kuivailla itteään heinikkoon. Ehkä tuo tästä oppii, että eteensä kannattaa ehkä katsoa.

Video, jonka team BelleBella's (@team_bellebellas) julkaisi

4 kommenttia:

  1. Se on hyvä että yksi onnistuminen voi kirkastaa koko päivän!

    VastaaPoista
  2. Ihana asenne :-) Kyllä itsekin huomaan silti, että jos töiden jälkeen on masentunut fiilis ja laahustan kotio niin kummasti kirkastuu päivä ku vastassa on kaksi aina niin iloista karvakasaa <3

    VastaaPoista
  3. Pienet asiat tekee välillä niin onnellisiksi! :) Ja just koirien kanssa tuollaisia pieniä ilon hetkiä löytyy paljon, mistä saa hyvän fiiliksen koko päiväksi! :)

    VastaaPoista
  4. Upea asenne ja ihanat koirat ♥

    VastaaPoista

-Bella ja Bitti ovat omiani, Kicky ja Tuutikki ovat äitini
-Kuvaan Canon EOS 760D:llä ja 85mm f1.8, 50mm f1.8 ja 24mm f2.8 -objektiiveilla. Videoissa joskus käytössä Canon EOS 550D

Kiitos kommentistasi!
Kommenttisi tulee näkyviin, kunhan olen hyväksynyt sen.