lauantai 16. huhtikuuta 2016

Maakuntauraa ja kuvausreissua

Perjantaina lähdettiin koko kääkkälauman voimin tutkimaan uusia reittejä. Päädyttiin maakuntauralle, jolla seikkailtiin viitisen kilomerria, jonka jälkeen päädyttiin Mustalammelle. Sieltä käppäiltiin asfalttitietä pitkin takaisin Keltinmäkeen. Bella käppäili suurimman osan metsätaipaleesta vapaana. Myös Kicky oli pari pätkää irti, mutta Tuutikkia en uskaltanut päästää vapaaksi, sillä kun tuo louksetulo ei ole tarpeeksi varmaa. Sitä olisi tarkoitus hioa, kuten myös kummankin, Kickyn ja Tuutikin hihnakäytöstä. Varsinkin Tuutikki keksi tälläkin retkellä pelleillä hihnassa oikein urakalla.
Huomenna on tarkoitus lähteä uudelleen seikkailemaan ja tutkimaan lisää polkuja.

15416(1)s

15416(2)s

Tänään taasen matkattiin Bellan kanssa bussilla Muurameen, jossa odotti mun kaveri koiruuksineen. Puuhailtiin koirien kanssa aluksi pihassa kaikkea, jonka jälkeen lähdettiin lenkille. Lenkillä kuvailin kaverini koiraa Leksaa, joka olikin oikein mukava kuvattava. En ole ennen kunnolla kuvannut valkoista koiraa, mutta oikein hyvinhän tuo onnistui. Bellaakin tuli kuvattua lenkillä hieman.
Koirat olivat melkein koko lenkin vapaana, mutteivät innostuneet erityisesti juoksentelemaan keskenään. Leksa lähinnä tallusteli ja puuhaili omiaan, samalla kun Bella otti pieniä spurtteja.
Sisällä Bella piti kunnon jöötä sekä Leksalle, että kaverini toiselle koiralle Lunalle. Pari kertaa tyyppejä piti kunnolla käskeä, kun sananharkkaa alkoi olemaan liiaksikin.

16416(2)s16416(1)s

16416(3)s

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Bella ja Bitti ovat omiani, Kicky ja Tuutikki ovat äitini
-Kuvaan Canon EOS 760D:llä ja 85mm f1.8, 50mm f1.8 ja 24mm f2.8 -objektiiveilla. Videoissa joskus käytössä Canon EOS 550D

Kiitos kommentistasi!
Kommenttisi tulee näkyviin, kunhan olen hyväksynyt sen.