tiistai 5. huhtikuuta 2016

Kuvia pelastamassa

Varmasti jokainen tietää sen tunteen, kun muuten onnistunut kuva onkin pimeä tai muuten vain vähemmän hyvä. Postaus käsitteleekin juuri tätä aihetta.
Postauksen kuvat ovat napsaistu Lightroomin before-after näytöstä. Vasemman puoleinen on alkuperäinen RAW ja oikea käsittelyn jälkeinen tulos.


 Iltahämärällä hetki auringon laskun jälkeen napsaistu kuva. Ja siltä se juuri näyttääkin. Tämän kuvan kautta inspiraatio tähän postaukseenkin lähti. Tarvitsin Agilityluento-postaukseen kuvitukseksi jotain ja tämä sattui olemaan se ainut lähiaikoina otettu kuva, joka ei ollut jo blogissa esiintynyt. Niimpä aloin sitä säätämään odottaen surkeaa lopputulosta. Tulos ei kuitenkaan ollut ihan surkeimmasta päästä, vaikkei tätä nyt ihan hyväksikään voi sanoa. Kuvasta kuitenkin näkee, miten huimasti huonokin kuva saadaan muuttumaan.
Tätä käsitellessä tein niin paljon kaikkea, etten enää edes muista, mitä sitä tuli säädettyä. Paljon kuitenkin. Ainakin rajasin kuvaa hieman järkevämpään muotoon. lisäilin ja laskin kontrasteja, valoisuutta, availin varjoja, muutin värikylläisyyttä ja värien sävyjä, brushasin koiraa valoisammaksi...


Tämä otos ei alkujaankaan ole mikään ihan surkea räpsäisy. Varsin tylsän värinen ja tasapaksuhan se on. Käsittelyn jälkeen pidän tämän kuvan väreistä paljon. Alkuperäisessä koira upposi taustaan ja valkoinen lumi on osittain turhankin valkoista, mutta käsittelyn jälkeen nämäkin ongelmat katosivat.
Tätä käsittelin lähinnä lisäämällä kontrastia, värikylläisyyttä ja laskemalla valkoista. Sävyjäkin muutin hieman. Lisäsin myös ihan hiukkasen tummaa vinjetointia.


Tätä kuvaa käsitellessä järkytyin kovasti, kuinka valtavan eron sain aikaiseksi alkuperäisen ja käsitellyn välille. Aivan, kuin koko kuvan tunnelma ja värit olisivat muuttuneet. Tuo metsä on hurjan kuvauksellinen paikka, mutta kuva lievästi epäonnistui sählätessäni rähmälläni maassa. Onnekseni sain kuitenkin sen pelastettua kiitettävästi.
Myös tässä säädin kuvaa hurjan paljon. Käytin niin säätimiä, kuin brushiakin. Tässä kuvassa taisin käsitellä kaikkein vähiten koiraa, lähinnä tausta oli suurimman muutoksen alla. Sieltä nostinkin esille nätin valon, mikä metsässä vallitsi tuolloin.

Loppuun pientä infoa.
Mähän kirjoitin Keskisuomalaisen blogiportaalissa valokuvausaiheista blogia. Tein kuitenkin päätöksen lopettaa, sillä mulla ei ollut intoa ja aiheita sitä päivittää. Mulla oli myös liian monta rautaa tulessa, ja kuten tästäkin blogista huomasi, kärsi näiden ihan jokaisen blogin päivitystahti huomattavasti.
Nyt mulla onkin tarkoitus panostaa täysillä vain tähän blogiin. Toteutan näitä pitkään toivomuslistalla olleita postauksia tässä pikku hiljaa. Seuraava valokuvausaiheen postaus onkin Miten käsittelen kuviani -tyylinen postaus.

Mitä tykkäsit tälläisestä postauksesta vaihteeksi?

5 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus, lisää tällaisia! Ja olisi kiva jos juuri tekisit sellaisia missä vaihe vaiheelta selität miten muokkaat jotain kuvaa. Esimerkiksi juuri tuosta viimeisestä tai ensimmäisestä kuvasta olisi kiva nähdä sellainen vaihe vaiheelta tehty postaus, niin näkisi millä lailla tuollaisia kuvia syntyy noista alkuperäisistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! (:
      Katsotaan, millaista loppuen lopuksi alan toteuttamaan. Jotain tuollaista mulla oli myös mielessä.

      Poista
  2. Tosi kiva ja hyödyllinen postaus!

    VastaaPoista

-Bella ja Bitti ovat omiani, Kicky ja Tuutikki ovat äitini
-Kuvaan Canon EOS 760D:llä ja 85mm f1.8, 50mm f1.8 ja 24mm f2.8 -objektiiveilla. Videoissa joskus käytössä Canon EOS 550D

Kiitos kommentistasi!
Kommenttisi tulee näkyviin, kunhan olen hyväksynyt sen.