keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

ShowlinkPets messut

Kävin 12.3 Paviljongissa järjestetyillä lemmikkimessuilla. Tapasin samalla ekaa kertaa kaverini Annan, jonka koiria ainakin toivottavasti menen tässä keväämmällä kuvaamaan.

Bella joutui jäämään kotiin odottamaan, mutta sai onnekseen hurjan vuoren tavaraa tuliaisiksi. Suurin osa tuliaisista oli ilmaisia näytepakkauksia ja muita.
Ostin Bellalle Hauhaun pateita kaksi pakkausta, toisen lihaa ja toisen kalaa. Bella ei ole ennen tälläisiä syönyt, mutta ostin, kun halvalla sain. Kummatkin maistuvat hyvin, mutta kalaversio närästää Bellaa hieman. Nämä voisivat olla vaikka reissussa käteviä, kun pakastinta raakalihoille ei ole saatavilla.
Muita ostoksia olivat Trixien kymmenmetrinen liina sekä kuvasta unohtunut pieni muovinen laatta kaulapantaan. Liina oli täysi heräteostos, en tarvi tuota ainakaan Bellalla mihinkään. Ompahan sitten tulevalle pennulle jo liina valmiina reenailuun. Liina on aika ohut, mutta menee se pennulle ainakin pienenä hyvin.
Näytepakkauksista löytyy jos jonkinmoista raksua ja muuta. Royal Caninia, kahta eri Pro plania, Friskiessiä, kaksi erilaista Jahtivahtia, Valiota, annospussillinen RC mössöä. Lisäksi Puuilon kojulla jaettiin pusseja, joista tulivat kuvan Jahtivahti makkara, Hauhaun tikut, BF Dentalsticksit ja paketillinen nahkaluita, jotka annoin kaverilleni, koska Bella ei sellaisia syö. Tennispallokin saatiin, jälleen pentua odottamaan. :D

Bellan mielestä paras juttu oli Hauhaun lihatikut, jotka se kiikuttikin paketteineen päivineen suoraan olkkariin, jossa se yritti niitä heti avata. :D

Oli niin kivat tuliaiset, että koiralta valuu kuola :D

Messuilta tuli mukaan myös salakavala tauti, nimittäin törkeän paha pentukuume. Munhan on tarkoitus ottaa saksanpaimenkoira loppuvuodesta tai ensivuoden alusta ja niitäkös messuilla riitti! Lopullisesti se oli menoa, kun sain valtavan pusun koiralta, joka sattui olemaan vielä valitsemastani kennelistä kotoisin! 

Käytiin kuvaamassa eilen, kun aurinko paistoi pitkästä aikaa nätisti.

4 kommenttia:

  1. Haha, mäkin kävin paviljongissa, mutta tosin sunnuntaina. Koitin bongailla bloggaajia mutta kaikki tais käydä lauantaina :D

    VastaaPoista
  2. Oivoi, pentukuume on kyllä paha tauti! :D Miten sä jaksat odottaa vuoden loppuun asti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Tiukkaa tää kyllä välillä tekee.

      Poista
  3. Tää blogi on niin hieno!
    Käythän kurkkaamassa?
    http://bunnyatmosphere.blogspot.fi/

    VastaaPoista

-Bella ja Bitti ovat omiani, Kicky ja Tuutikki ovat äitini
-Kuvaan Canon EOS 760D:llä ja 85mm f1.8, 50mm f1.8 ja 24mm f2.8 -objektiiveilla. Videoissa joskus käytössä Canon EOS 550D

Kiitos kommentistasi!
Kommenttisi tulee näkyviin, kunhan olen hyväksynyt sen.