keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Muistoja vuodelta 2015

Jälleen tuli aika jättää hyvästit kuluneelle vuodelle ja muistella sen aikana koettuja hetkiä! Bella, minä ja muut karvakaverit kiittävät lukijoita ja kävijöitä kuluneesta mahtavasta blogivuodesta! Blogi on kerännyt paljon uusia lukijoita, kommentointi on pysynyt hurjan asiallisena ja on ollut ilo kirjoittaa!


Tammikuu alkoi vielä blogin vanhan aiheen merkeissä, mutta pikkuhiljaa käärmepostausten saattelemana blogi alkoi muotoutua nykyiselleen. 


Helmikuulle talletettiin vuoden eka ihan kokonaan koirille omistettu postaus. Siitä lähti myös vihdoin koko idea koirablogista.
Maaliskuussa tein blogille facebooksivun, joka on ansainnut nyt jo reilut 60 tykkääjää! Kiitos kaikille heille!
Huhtikuussa blogi pyörähti todenteolla käyntiin kuvineen ja koirapostauksineen. Aloin kuvata paljon enemmän ja ajatuksella, ja kehittyä! Aiheina tuolloin oli koirat sekä kaikki se pieni, mitä kokeilin. Ostin Sigman putken, jonka ansiosta kuvaamisesta tuli entistä enemmän se juttu.
Toukokuussa seikkailtiin  vielä pitkin Lapuan metsiä, mutta jo kuun lopussa jätettiin myös jäähyväiset niille. KuToukokuun viimeiset päivät menivätkin muuttaessamme Jyväskylään. Blogin vanha maailma jäi täysin taakse poistettuani blogin vanhat postaukset. Myös valokuvaus koki muutosta hajottaessani vanhan 1100D:n ja ottaessani käytöön isäni 550D:n, joka kulkikin aina marraskuuhun asti mukana kaikkialle.


Kesäkuussa blogi valittiin koirablogiportaali Hurttahuoneeseen, jolloin se koki hurjan aktivoitumisen. Bellan kanssa seikkailtiin ja koluttiin niin uusia, kuin mulle jo ennestään tuttuja metsiä ja polkuja. Käytiin Leivonmäen kansallispuistossa ja Laukaan Tiituspohjan hiekkakuopilla.
Heinäkuussa Bellan kanssa käytiin uimassa ahkeraan. Bella pääsi myös elämänsä pisimmälle reissulle matkatessaan pääkaupunkiseudulle. Kuun lopussa mökkeiltiin ja seikkailtiin Satakunnassa. Ostin 50mm objektiivin, joka on kulkenut matkassa sen jälkeen ihan kaikkialle.
Elokuussa blogi alkoi viettämään hiljaisempia aikoja ja koki olemassaolonsa pisimmän tauon. Bellan kanssa seikkailtiin, kuvattiin ja puuhailtiin.
Syyskuussa hiljaiselo jatkui. Blogi kuitenkin sai aivan uuden elämän vaihtaessaan nimeään. Niimpä syntyi Belle Bella's. Syyskuussa käytiin myös Haapaniemessä seikkailemassa. 
Bella myös siirtyi lopulta kokonaan raakaruokintaan kokeiltuamme muutamaa eri sorttia nappulaa joka kerta päätyen huonoihin tuloksiin.



Lokakuussa käytiin Isojärven kansallispuiston huimissa maisemissa ja Laukaan Sarakallioilla. Pikkunakki täytti kuun lopussa jo kolme vuotta!
Marraskuussa tänne saapui odotettu kaveri, uusi kameranrunko Canon EOS 760D pitkän odotuksen päätteeksi. Myös talvi kävi kylässä ja mie täytin 17 vuotta.



Joulukuussa blogissa oli jälleen vähän hiljaisempaa. Kuun puolivälissä saimme jättää jäähyväiset laumaan melkein viisi vuotta kuuluneelle Ticolle. Kuvattiin vuoden viimeiset kuvat yhdessä Kickyn ja Tuutikin.
Näin meni meidän vuosi 2015.


Hyvää Uutta Vuotta 2016!

torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua!


 Kääkkäkolmikko ja kuvaaja toivottaa kaikille blogin lukijoille
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! 


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Kysymyksiä nuorille koiraharrastajille

Hurttahuoneelle oli pitkästä aikaa tullut haaste, johon mekin voidaan ottaa osaa. Haaste on nuorille, alle 18 vuotiaille koiraharrastajille tarkoitettu. Muutama kysymys koskee koiraharrastuksia ja näyttelyitä, joihin en ole koskaan ottanut osaa, joten niihin en voinut oikein vastata, kuten olisi pitänyt.

1. Onko koirasi virallisesti omissa, vai esimerkiksi vanhempiesi nimissä?
 -Bella on virallisesti äitini nimissä, mutta se on silti mun ja päätän melkein kaikista sen asioista itse. Tico , joka oli myös mun eka koira, oli virallisestikin mun.

2. Oletko käynyt vain nuorille koiraihmisille suunnatuilla kursseilla tai leireillä?
 -En ole käynyt koskaan millään kurssilla tai leirillä, mutta jos menisin, osallistuisin mieluummin sellaiseen, jossa on aikuisiakin.


3. Kuinka vanhana aloitit ensimmäisen koiraharrastuksesi? Minkä?
 -Jos ylipäätään koirat lasketaan koiraharrastukseksi, niin 13 vuotiaana, kun ensimmäinen oma koira tuli mulle. Mitään oikeaa koiraharrastusta en ole harrastanut vielä koskaan. Tarkoitus olisi kuitenkin ensivuoden puolella kokeilla agilityä ja haaveissa olevan saksanpaimenkoiran kanssa lähteä harrastamaan enemmänkin.

4. Ovatko vanhempasi koiraihmisiä?
 -Äiti on, mutta isä ei niinkään. 

5. Onko alaikäisyys ikinä vaikeuttanut koirarintamalla tapahtuvia asioitasi?
 -Ei ainakaan niin, että olisin siihen kiinnittänyt erityistä huomiota. En tosin ole hirveämmin liikkunut koirapiireissä.



6. Tunnetko muita nuoria koiraharrastajia? Mitä kautta olet heihin tutustunut?
 -En voi sanoa tuntevani. Muutamiin olen tutustunut netissä, mutten ole alkanut sillä tavalla kaveeraamaan kenenkään kanssa.

7. Oletko osallistunut lapsi ja koira- tai  junior handler -kilpailuihin?
 -En ole. Sen ikäisenä en ollut erityisemmin kiinnostunut näyttelyistä taikka mätsäreistä, kuten en ole vieläkään.

8. Aiotko käydä kasvattajakursseja, kun ikä riittää?
 -Suunnitelmissa olisi joskus käydä ihan mielenkiinnon ja erittäin epärealististen kasvatushaaveiden vuoksi.

9. Oletko suunnitellut hakevasi kennellinjalle/ muihin koira-alan kouluihin jossakin vaiheessa elämääsi?
 -Joskus pari vuotta sitten haaveilin kouluttautuvani trimmaajaksi, mutta siihen ei sitten kuitenkaan löytynyt mielenkiintoa. Lisäksi muutettuani Jyväskylään, jäi kaikki mahdollisuudet niin kauas, ettei mulla ole kiinnostusta lähteä sinne.

10. Ovatko vanhempasi antaneet sinulle ohjeita/ sääntöjä blogin kirjoittamiseen liittyen?
-Eivät ole. Olen päättänyt itse 'säännöt' omalle bloggaamiselleni alusta asti ja blogia perustaessani en edes juurikaan maininnut mitään siitä. 

tiistai 15. joulukuuta 2015

Syttyi taivaalle uusi tähti

Tico
2.11.2010-15.12.2015

"Koirat eivät kuole koskaan. Ne eivät osaa. Ne väsyvät ja tulevat hyvin vanhoiksi, mutta kuolevat? Eivät ne osaa. Jos ne aikoisivat kuolla, eivät ne haluaisi jatkuvasti kävelylle. Ja vaikka niiden lenkki olisi vain yksi askel, kunnes kipu pakottaisi pysähtymään, ne haluavat lenkille silti. Koska kävelyllä on kaikki, mitä ne kaipaavat: hajuja, kenties mädäntynyt kananluu, toisten koirien jälkiä - ja sinä. Koska se, että ne saavat kävellä siinä, rinnallasi, tekee niiden elämästä täydellistä. Ja täydelliseen elämään ei mahdu kuolemaa.
Kun sinä luulet, että koirasi on kuollut, olet väärässä. Koirasi vain nukkuu, sinun rinnassasi, sydämesi vieressä. Ja kun se on nukahtanut sinne, sinua itkettää koko ajan. Miksikö? Koska koirasi heiluttaa häntäänsä rinnassasi. Ja se sattuu. Tottakai se sattuu, kun häntä heiluu siellä, rintasi sisällä. Ja se heiluu usein, koska se heiluu aina, kun koira herää. Se haluaa kiittää sinua. "Kiitos, että annoit minulle lämpimän paikan, jossa nukkua, aivan sydämesi vieressä."
Ajan myötä häntä heiluu yhä harvemmin. Koirasi saattaa olla väsynyt, onhan se ollut kiltti koira koko ikänsä. Se on ollut kiltti, ja sinä ja se tiedätte sen molemmat. Se on ollut kiltti silloinkin, kun sen luihin on sattunut niin paljon, että se kaatuu kävellessään ja silloinkin, kun se ei haluaisi lähteä pissalle kaatosateeseen. Se on ollut kiltti koira.
Ajan myötä häntä siis heiluu yhä harvemmin, mutta älä hetkeäkään luule, että koirasi on kuollut. Se heiluttaa taas häntäänsä - yleensä kun sitä vähiten odotat. Sillä sellaisiahan koirat ovat.
Olen oikeastaan pahoillani jokaisen sellaisen puolesta, jonka sydämen vieressä yksikään koira ei nuku. Te olette jääneet paitsi niin paljosta."

Lepää rauhassa maailman paras pieni Tico.

perjantai 11. joulukuuta 2015

Jotain postauksen tapaista

111215(3)s

111215(5)s
Kaksi kuvaa, hiukan tekstiä ja otsikko. Sellainen on tämä postaus tällä kertaa.
Meille kuuluu sitä tavallista, kuten aina. Ollaan ulkoiltu se, mitä sateessa ja pimeässä nyt jaksaa ja oleskeltu loppuaika sohvalla. Tänään onneksi paistoi vähän aurinko ja pääsin kuvaamaan tota nakkia pitkästä aikaa.
Eipä tästä sen enempää. Tultiin vain kertomaan, että hengissä ollaan ja yritetään pitää tahti järkevänä. Mutamaa erikoispostausta olen kaavaillut ja niitä suunnitellut tässä kirjoittavani joku päivä. Niitä odotellessa! c:

tiistai 1. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua!

Näin on päässyt pyörähtämään käyntiin Joulukuu! Iloista Joulunaikaa kaikille nelijalkaisille ja omistajille!

Joulukalenteria ei meidän blogiin nyt tule, mutta jotain erikoispostauksia tulen kirjoittelemaan tässä välillä. 
 Nakki avaa omaa kalenteria. Sieltä löytyi ykkönen :P 

 Josta tuli suklaata!

 Pitää vielä kaivella, et jos sieltä vaikka löytyis lisää.