lauantai 27. kesäkuuta 2015

Sateen jälkeen on poutasää


 Jälleen aamulla satoi maukkaasti kaatamalla. Aamulenkki menikin kaatosateessa likomärkänä käppäillessä.
Myöhemmin iltapäivällä alkoi kuitenkin aurinkokin kurkistella pilviverhon takaa ja me rynnättiin oitis kameroineni ulos reippailemaan. Mukana oli namusia Lepalle koulutustuokiota varten. Suunta kohden ylistönmäkeä ja menoksi.
Matkalla tehtiin Lusun kanssa pieniä tottelevaisuusharjoituksia, kuten seuraamista ja luoksetuloa. Luoksetulot sujuivat nätisti, kuten yleensä, mutta seuraaminen oli kaaottista pomppimista. Noh, ehkä sekin joskus luonnistuu.
Luppeli tykkää pomppia käskystä kiville, joten sitäkin tehtiin aina sopivan kiven sattuessa kohdalle.
Kun päästiin ylistönmäen metikköön, sai Bella kirmailla jälleen vapaana. Tästä irti pitämisestä on tullut melkein sääntö, jos mennään jonnekkin, missä irti voi pitää. Tiellä toki käppäillään ihan narussa. Lususta on kiva pitää irti, kun se ei koskaan lähde itseksee viipottelemaan mihinkään, vaan pysyy lähistöllä ja jää odottamaan, jos sattuu hieman kauemmas ajautumaan.

Tykkään hirveästi kuvata heinänkorsien ja lehtien päälle jääneitä vesipisaroita. Niimpä tänäänkin tälläisiä kuvia tarttui kameraan monen monta ja monesta paikasta. Ainoastaan se jäi harmittamaan, etten päässyt ihan niin lähelle, kuin olisin halunnut. Mukana oli vain tämä 18-55mm kittiobjektiivi, kun en jaksanut sigmaa tällä kertaa raahata perässä. Sigmalla olisin päässyt zoomin ansiosta hieman lähemmäs, mutta joo. Ehkä se kunnon macro joskus tännekin saapuu. Sitä päivää odotellessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Bella ja Bitti ovat omiani, Kicky ja Tuutikki ovat äitini
-Kuvaan Canon EOS 760D:llä ja 85mm f1.8, 50mm f1.8 ja 24mm f2.8 -objektiiveilla. Videoissa joskus käytössä Canon EOS 550D

Kiitos kommentistasi!
Kommenttisi tulee näkyviin, kunhan olen hyväksynyt sen.