tiistai 19. toukokuuta 2015

Vihreää ja punaista

 Heipsan!

Bellalla on välillä päiviä, joina se ei osaa keskittyä lainkaan. Tänään oli sellainen päivä. Bella haahuili suuntaan, jos toiseenkin, eikä pysynyt paikallaan, kuin sekunnin murto-osan. Kuvauskohteena se olikin tänään erityisen haastava. Parhaimmillaan sain melkein kymmenen minuuttia istuttaa sitä, ennen, kuin se hokasi "ahaa, pitää istua, niin saa palkinnon". Loppua kohden se onneksi keskittyi hieman paremmin.

Onneksi kuvien joukossa oli myös onnistuneita kuvia. Sää oli aivan ihana kuvaukselle, sillä vaikka aurinko paistoi, oli valo silti tasaista, eikä ollut liian kirkasta. Luontokin oli upean vihreä, joten kuviin tuli nätti tausta.

 Lammen rannalla olleet laiturit oli vihdoin vedessä, joten käytin tilaisuuden hyväksi ja napsin muutaman laiturikuvan Lususta. Yllä oleva kuva oli ainut julkaisukelpoinen, muissa Lusun ilme oli luokkaa sammakko.
Laiturin vieressä oleva puistonpenkkikin inspiroi kuvaamaan, joten istutin Lusun sille. Tämä oli kaikkein tuskallisin ja pitkäveteisin kuvaussessio, sillä heti, kun pääsin tarpeeksi kauas ottaakseni kuvan, oli Bella jo hävinnyt penkiltä.



Vihreyttään loistavalle apilapellollekkin eksyttiin. Koska Bella on punainen, on vihreä erinomainen tausta muotokuvalle siitä. Tässäkin aikaa meni mukavasti, mutta onneksi selvittiin jo hieman nopeammin. Lusu kerkesin tosin jo kyllästyä ja alkoi pelleillä syömällä heinät jalkojensa juuresta. Bella raukka kun luulee olevansa hevonen ja yrittää syödä kaiken vihreän ympäriltään. :D


Metsäpolun varrelle oli ilmestynyt ketunleivän kukkia, joita myös kuvasin. Lusukin pääsi kiiden sekaan poseeraamaan. Aluksi yritin saada sitä makaamaan, jotta kukat olisivat näkyneet paremmin, mutta muutaman toivottoman yrityksen jälkeen päädyin vain istuttamaan sen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Bella ja Bitti ovat omiani, Kicky ja Tuutikki ovat äitini
-Kuvaan Canon EOS 760D:llä ja 85mm f1.8, 50mm f1.8 ja 24mm f2.8 -objektiiveilla. Videoissa joskus käytössä Canon EOS 550D

Kiitos kommentistasi!
Kommenttisi tulee näkyviin, kunhan olen hyväksynyt sen.